Yrittäjyys kiehtoo nykypäivänä yhä useampia. Moni haaveilee voivansa päättää omista työajoistansa ja työskentelytavoistansa itse: tehdäkö hommia 25 tuntia vuorokaudessa vai ottaako arkiaamuihin enemmän aikaa itselleen? Yrittäjänä työkiireiden, arkisen hyörinän ja vapaa-ajan huvitusten yhdistäminen käy jouhevammin. Yrittäjyyden parhaiksi puoliksi nimetäänkin useimmiten vapaus, vapaus ja vapaus.
Toisaalta toreilla ja turuilla puhutaan paljon myös yrittäjän riskistä – vapaus tuo mukanaan vastuuta. Loppupeleissä harva on valmis trapetsitaiteilemaan ilman minkäänlaista turvaverkkoa. Toisin sanoen useimmat yrittäjät pyrkivät jollain tapaa minimoimaan yritystoimintaan liittyviä riskejä.
Yksi kätevä tapa hallita riskejä ja turvata tulevaisuuden toimeentuloa on vakuuttaa itsensä työttömyyskassassa. Suomessa myös yrittäjillä on palkansaajien tavoin oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
Vakuuta itsesi oikeassa kassassa
Suomen työttömyysturvajärjestelmä ei kuitenkaan ole täysin aukoton. Yhä useampi työskentelee tätä nykyä sekä palkansaajana että yrittäjänä: toinen tekee palkkatyön ohessa muutamia kaupallisia yhteistöitä, kun taas toinen laittaa enenevissä määrin paukkuja alati kasvavaan bisnekseensä. Kukaan ei kuitenkaan voi olla yhtäaikaisesti vakuutettuna kahdessa kassassa. Jos henkilön katsotaan tekevän töitä yrittäjäasemassa, hän ei voi kerryttää palkansaajan työssäoloehtoa ja päinvastoin.
Tällaisissa tilanteissa monille päänvaivaa aiheuttaakin oikean työttömyyskassan valinta. Helppona pääsääntönä toimii se, että palkansaajakassat vakuuttavat palkansaajat ja Yrittäjäkassa vakuuttaa yrittäjät, maatalousyrittäjät, kevytyrittäjät ja tietyissä tilanteissa yrityksen osaomistajat ja perheenjäsenet. Työttömyyskassa kannattaa siten valita aina päätoimen mukaan.
Koska tapauksia on kuitenkin yhtä monia kuin on yrittäjiäkin, voit varmistaa oman statuksesi tekemällä Yrittäjäkassan nettisivuilta löytyvän helpon Oletko yrittäjä -testin.
Liity Yrittäjäkassaan, ja yritä tulevaisuudessakin rohkeasti!